24.7.2015

Mun juttua..

Uusia aatoksia, toiveita, tilauksia. Vanha lastenhuone saa uuden toimen, siitä tulee työ-/vierashuone. Idea on olemassa, toiveet tiedossa. Osa jo hankittu, osa hakusessa. Osasta ei tietoakaan, onko mahdollista tai edes olemassa. Visio löytyy.
Nämä nyt. Hay:n tuoli, Milk-valaisin. Molemmat olen hankkinut 'jemmaan', nyt niillä lähdetään. 
Vielä vaalea, tanakka matto, tuplaleveä nojatuoli, maitolasinen työtaso. Lisänä pientä...viherkasvit, kynät, jalkalamppu ja pöytälamppu. Tiedän mitä haluan, 

Jotain omaa, ja silti uutta

Tässä on jo liki kuukausi eletty nk. uudessa vaiheessa. Odotetussa, toivotussa, hiukan myös arassa ja pelätyssä. Kuitenkin ihan normissa. Seniorijuniori on muuttanut omaan. Omasta toiveesta, ehkä vanhempiensa pelätystä muutoksesta. Mutta minusta elämän pitää viedä eteenpäin. Pitää ottaa haltuun ja vastuuseen, pitää uskaltaa ja antaa mennä. Eihän se tarkoita yhteyden katkaisemista tai hylkäämistä. Muistanhan itsekin... 
Poika kuulostaa ja tuntuu tyytyväiseltä oloonsa. Juu, ruokakassin olemme toimittaneet ja muutoinkin jeesanneet kalusteissa ja tavaroissa. Niin kuuluukin, minusta. Luonnollista. Vaikkakin vain uusperheen näkökulmasta. Sitäkin enemmän. Olen kuitenkin havainnut, ettei kaikki ajattele samoin...

Mutta meilläkin muuttuu. Olo, elo, toisten huomioiminen. 
Meitä on nyt kolme. Huolettomampaa monelta kantilta. Vapautuneempaa minun näkökulmasta. Ei tarvinne niin paljon 'tasoittaa', pääsääntöisesti voi elää vain 11-vuotiaan ehdoilla.
Eloa ja tapoja on paljon helpompi hallita ja elää. 

Tavallaan tätä on odotettu, uskallan myöntää.
Se mitä se tuo pitkässä juoksussa eteen, ei voi vielä tietää. Toivottavasti vain myönteistä ja elämänmakuista. 

12.6.2015

Urvahdus sentään

Olen ollut jo lomallakin. Sama urvahdus vaivaa...
Suomen kuuluisa kesä on näyttänyt ne heikoimmat sänsä, mutta minkäs sille mahtaa. Näillä mennään kun muuallekaan nyt ei matkata.
Kevätkausi on ollut kiireinen, mutta olen kyllä ollut tyytyväinen ja työt ovat mielekkäitä. 

Nyt vain on tullut urvahdus "omaan aikaan". On jäänyt kaikki se, mitä vapaa-ajan harrastukseksi nimetään; käsityöt, lukeminen, kuntosali, blogi.
Kesä tuo aina tullessaan omat puuhat. Omakotiasujana kaikki ei kuulu TOP5:een, mutta tekemättä ei voine jättää. Ei periaatteessa eikä käytännössä. Parempi siis vain tehdä, ajattelematta tai nurisematta. On myönnettävä, että joka päivälle on tekemistä riittänyt.

Vähän häiritsee tämä 'urvahdus'. Usein herättelen toiveita, että tänään kirjoitan/ompelen/luen. Tänään jo kirjoitan. 
Jos huomennakin? Aiheista on runsauden pula: tynnyri päähänpinttymänä vai sisustushaaveita vai käsillä vai sivustaseuraajana vai ystävyydestä vai ? Paljon on kielenpäällä ja tunteissa.

21.3.2015

Juniorin harmaalla höystetty

Vaalea pinta on saanut ajan myötä lieviä mustelmia. Maalasimme alkuperäisen vaalean seinä uudella vaalealla. Nyt valkoinen taittuu harmaalla, aiemmin aavistuksella keltaista ja mustaa, ei kuitenkaan maalarin valkoista. Onhan pinta parempi kuin uusi, mutta emme jatka samalla sävyllä loppuja huoneita. Paitsi ehken seniorijuniorin huoneen, joka nykyään on "tyhjillään". 
"Mitä ei voi peittää, sitä täytyy korostaa" on eräs viisas sanonut. Niinpä juniorin huone saa kaverikseen harmaan sävyjä, terästettynä mustalla. Nämä mustat pomppaavat jo elektroniikan myötä esiin, siis otetaan koppi niistäkin. Tosin myöhemmin, sillä muutamat kehykset odottavat kuviaan.


Kaverin sängyssä lepäävät päiväuniaan rakkaat unillelut. Kaapistot päällä on "aarteita", löydettyjä kiviä. Huoh, kuinkahan monta olen ovesta linkassut jo kohti 'uutta elämää'?



Ei Strömsöötä päinkään!


Mieli teki jotain nopeaa, hyvää, makeaa. Muistin Tainan torstaileivonnaiset ja ajattelin tehdä samaa. Päärynäkinuskikakku, suklainen sellainen. Ohje oli Valion alkuperää.

Vaan eipä ollut minulla päärynäkinuskirahkaa, eikä päärynää. Oli sitruunarahkaa, mascarponea ja lemon curd'a. Ja pienempi vuokakin oli pakastimessa. Isommassa oli muistaakseni jotain, miksi oli työntänyt sen kaapin taaimmaiseksi. 

Silti toimeen ryhdyin, tuttuun tyyliin soveltaen. Suurensin hiukan alkuperäistä ohjetta, sillä olihan vuokrani muutaman senkin isompi halkaisijaltaan. Päärynän tilalle laitoin lemon curd'a, sivelin pohjalle taikinan päälle hennon kerroksen. Rahka-mascarpone-täyte oli miellyttävän nopea ja helppo, vain vatkaimella sekoitettava.
Selvisi se vuoan taaimmainen kohtalo. Ei nimittäin pysy luotettavasti irtopohjan lukitus kiinni. Kyselin jeesusteippiä, ei kuulema kestä uunia. Mutta rautalanka kestää...  
Nähtäväksi ja maistettavaksi jää, oliko kaiken muokkaukseen väärti. 

4.3.2015

Tiedätkö tunteen?

Elämässä on hetkiä, päiviä, viikkoja, kausia, jolloin odottaa 'parempaa hetkeä'. Usein sitä toivoo ajatuksellaan, että näin tapahtuisi. Ja samaisella hetkellä luovuttaa toivomansa, kun se ei ehkä kuitenkaan, ikinä.
Tulee miettineeksi, miten asiaa ja toivetta voisi edistää. Pohtii puuttumista hyvällä, joskus jopa pahalla. Auttaisiko, jos vaan vaatisi ja vaatisi. Entä jos asettaisi niin tiukat rajat, että olisi lähes välttämätön pakko tulla tapahtuvaksi niin. Ja silti pelko väijyy, ettei onnistukaan, ettei siitä ole hyötyä ja uhkailut menee hukkaan.

Kunnes yht' äkkiä havahtuu, että jotain sinne päin onkin tapahtunut. Aika on vain vierinyt ja tilanne on hiljalleen luisunut toivottuun.
Asiasta ei oikein uskalla puhua, hiljaa kuiskata vain. On parempi olla mainostamatta, ilakoimatta, ettei vaan romahdus seuraisi riemua. Onko kyseessä itsesuojelu vai taikausko?

Sitä vaan toivoo edelleen, että tilanne pysyy tässä. Ei uskalla edelleenkään puhua, vaivihkaa voi vain sivuuttaa asian. Sitä niin kuin keikkuu kiven nokassa peläten putuamista?

3.2.2015

Ilahduta eleellä!

Olen pitänyt ystävänpäivä-ideologiaa hiukan vieraana. En tiedä miksi, sillä kaikenlainen ilahduttaminen ja ystävälliset eleet ovat minusta hykerryttäviä toteuttaa. Ehken amerikkailainen Valentain-höpötys on vain yltäkylläisyydessään liikaa.
Vuosien myötä olen kyllä yrittänyt yllättää! On järjestetty yllärisynttäreitä, singahdettu paikalle yllättäen onnittelemaan ja  laulamaan, on muistettu yllätyksellä juhlia pakoilevaa, viimeisimmäksi yllätin ystäväni valmistujaisjuhlamuistamisella. 
Itseäni ilahdutti ystävien kutsu KHL-ottelun vieraaksi. Oikein mukavaa oli tämmöinen koko perhettä koskeva kutsuvierasyllätys! 


Ilokseni sain myös kokea bloggaajakaverin ilahdutuksen, mukava ja makoisa!. Kiitos vain !
Tartun haasteeseen. Haluan ilahduttaa paria bloggaajaa. Ja koska tammikuu on yleisesti "lupausten ja parannusten kuukausi" ja vielä helmikuussakin aamut vielä pimeitä... ;) Aktivoinnin aikaa.

Tärkeintä on minusta arjen pienet ilot. Niitä kotonakin heläytellään. Ei siis timantteja edelleenkään, vaan esimerkiksi aamupalaleipä, toiveruoka, 'rapsutusta', kirjan lukemista,  jne.

Haasteeseen ja ilahduttamiseen... Tarkoituksena siis ilahduttaa kommentilla, muistolla, eleellä, viestillä, kommentilla, konsteja on yhtä useita kuin toteuttajiakin. Siis oman mielen ja mahdollisuuden mukaan!
Minun haasteilahdutukseni suuntautuvat "lähelle" Mansikkatilan mailla- sekä Sula tie -bloggareille ja  Ihan ok -tällaisena- bloggaajalle.
Toiveeni on , että joku lukijoista tarttuu haasteeseen omalla innollaan. Päätät ilahduttaa ystävääsi, perhettäsi, kaveriasi, työystävääsi jollain pienellä elellä. Vielä jos malttaisit vinkata konstisi kommenttiin, olisi mukava olla kuulolla.

Kevättä kohti!

  • Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän). Jos haluat, ylläolevaa kuvaa saa vapaasti käyttää postauksessa.
  • Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!
  • Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia. :)


27.1.2015

"Eletään paremmin kuin muut"

Minulla on ollut ihailtavalla elämänasenteella elänyt isotäti. Tämä suvun teräsmummu nukkui pois pari vuotta sitten, takanaan reilut yhdeksänkymmentä elettyä ja koettua vuotta. Kunnioitettava ja paljon nähnyt elämä. 
Elämä ei ehkä hänellä(-kään) mennyt ihan niin kuin perushaaveisssa oli. Tiedättehän; aviomies, lapset, unelma-ammatti, toimeentulo, terveys, koti, harrastukset jne. Isotädin elämässä oli yksinhuoltajuus, lapsen menetys, niukka toimeentulo, vakava sairastuminen väijyi taustalla.
Silti hän osasi nauttia, tehdä haluamaansa, elää ja jakaa huomiotaan ympärilleen. Aina oli kiinnostunut toisen elämästä, jaksoi kannustaa, ei arvostella, iloitsi toisen onnistumisista. Läheisille tuen ja ilon tuottaminen olivat aina etusijalla. Silloin tällöin hän yllätti läheisensä matkalla, kaivatulla tavaralla tms. Itselleenkin hankki haaveilemansa asunnon ja kalusti sen vaatimallaan arvokkuudella. Vaatteet ja asusteet olivat sävysävyyn. Korut tarkoin harkittuja, kengät samoin. Kampaus aina kohdillaan, kynnet lakattuina. 
Elettyä elämää hän oli kokenut jo pitkään, ennen kuin minun muistikuvan hänestä alkoivat. Eli tunsin tämän teräsmummu-vaiheen. Näin vain sen ansaitun nautinnon vaiheen. Ja ihailin.

Mistä löytäisi saman asenteen? Periksiantamattomuuden, yrittelijäsyyden, rohkeuden tehdä omia ratkaisuja, päättäväisyyden.
Vaikkei aina elämä mennyt mallilleen, mottona oli "Eletään paremmin kuin muut"-idea. Vaikkei siihen käytännössä olisikaan mahdollisuus, ei jäädä tuleen makaamaan. Eikä surkuttelemaan. Ei edes valittamaan.

25.1.2015

Harmaan ja mustan seuralaisuus


Tässä on tovi menty siipi maassa -fiiliksellä. Vielä kun vaatekaapin avaa, eteen avautuu kokolailla musta-harmaa-skaala. Liekö valinta tylsyyttä vai turvallisuutta kuvaavaa? Pah!
 Minulle ne vain omat muodostuneet "omiksi". En olisi yhtään omillani punaisessa, violetissa enkä edes keltaisessa. Turha hakea siis "pirteistä" väreistä voimaa. Menen näillä omilla, mustalla ja harmaalla.
 Ei käy kieltäminen, etteikö olisi helppoa yhdistellä ylä- ja alaiosia ristiin. Ja ovatpa nuo värit suht' ajattomiakin. 
Merkkiuskollisuus näkyy ja samalla myös takaa vaatteiden kestävyyden, mukavuuden, jopa tyylin vuodesta toiseen. Aika klassisella ja hillityllä linjalla mennään.

Usein mieleen tulee aamulla pukiessa, että jotain muutosta on keksittävä. Näin ollen huivit ja kaulaliinat tulevat vaihtoehdoiksi. Vaihtoehtoja on kaappiin kertynyt liki sata. Aamufiiliksen mukaan sieltä jonkun "koristeeksi" sipaisen. Huomaan myös rytmittäväni kengät jollain tapaa samaan. Omaan fiilikseeni tukien.


Turvallisella mustalla ja harmaalla on valta näissäkin. Suosikkini vaatevarastossa on myös beige.



Farkut tummana tai vaaleampana kuuluvat myös suosikkeihini. Tänä vuonna olen tykästynyt hippuselliseen tumman sinistä. 

 Kevättä ja pirteämpää fiilistä odottelen. Kevään tullen löytyy onneksi jotain raikkaampaa. Kenties mielellekin.

24.1.2015

Nojatuoli? Sohva? Lamppu? Taso?

Olen jo vuoden verran kerännyt mielessäni sekä kuvina ideoita hävitetyn pianon kustannuksella. Olohuoneessamme oli ennen 'möhkäle' eli Fazerin mahonkinen piano. Juu, ei sopinut muuhun sisustukseen lainkaan, mutta minkäs voit. Flyygeli olisi kyllä sopinut... Jos ihan rehellisiä ollaan, niin toimettomana olisi seisonut se flyygelikin, sillä eipä ole tullut harrastettua muutamaan vuoteen. Ja tilaakin olisi vienyt kohtuuttomasti arvoonsä nähden.

Tilalle siirsin toisen verhoilemistamme nojatuoleista kuva löytyy täältä. Toimii niinkin, mutta kun jotain uutta haluaisin. Olen yrittänyt pohtia, olisiko se kahden istuttava nojatuoli vai sohva? Löhötuoli lukemiseen vai lisäistumistilaa? Lisäksi ole etsinyt valaisimeen uutta varjostinta. Tämä yli viisitoista vuotta vanha Desing Stockholmin -valaisin ei ole enää tuotannossa ja uuden asentaminen vaatii säätämistä. Sen olen kyllä suunnitellut jo, mies luvannut toteuttaa.
Vai hankkisiko uuden valaisimen kokonaan? -Miellyttävämpi ajatus minulle!

En ole tarkoituksella ryhtynyt tuumasta toimeen. Odotan nimittäin niin kuumeisesti seniorijuniorin muuttamista omaan asuntoonsa. Sen seurauksena pääsisimme luomaan yhden huoneen uuteen kuosiin. Siitä visiota myöhemmin...

Nyt kuitenkin kevättä odotellessa kaipaisin jotain..





18.1.2015

Ihailtavaa tahdonvoimaa


<img 
Minulla on ympärillä ihastuttavia, etenkin ihailtavia ihmisiä, ystäviä ja läheisiä. Aina uudelleen ja uudelleen törmään mietteissäni ajatuksiin ja ihailuun, kuinka he saavatkin itsestään irti. He vain päättävät ja niin tule tapahtumaan. He vain löytävät väylät, onnistuvat, panostavat välillä enemmän, toisinaan kaikki näyttää sujuvan itsestään.
Löytyy tahdonvoimaa. Joku lenkkeilee, kohottaa kuntoaan ja ulkoista olemustaan. On vain päättänyt. Päivästä toiseen löytyy motivaatio ja halu.
Toinen taasen harrastaa juuri sitä, mistä vuosia on haaveillut. Siihen löytyy aika, vaikka työtilanteet kiristyvät ja 'oma aika' ei tunnu mitenkään päiväsä riittävän. Mutta silti harrastukseen kerkeää.
Eräät päättävät muuttaa elintapansa, pystyvät kieltäytymään kaikesta 'herkusta'. Löytyy selkärankaa, ei lipsumisia.
Useat jaksavat uskollisesti myös päivittää kirjoituksiaan. Minä olen just se tuuliviiri, silloin tällöin ja epätasaisesti. Huoh.
Ihailen suunnattomasti näitä tahdonvoimaisia ihmisiä. Kadehdin suorastaan heitä, tahtotila ja halu voittaa. Päätöksessä pysytään, oli tavoitteta saavutettu tai ei ihan. Ja tapahtuma on pitkäjänteistä, jatkuvaa, päämäärätietoista.
Onko se sitten luonteenpiirre vai persoonallisuus, joka ylläpitää tätä tahdonvoimaa? Onko se jokin tunnetila, joka palkitsee edistyessä? Onko se sittenkin selkärangassa ja tahdossa?
Yritän etsiä....