4.7.2014

Lomaa on, kesää kaipaa

Lomapäivät ovat huvenneet liki puoleen ja kesän lämmöstä nauttiminen on sattuneista syistä jääänyt heikoksi. Säiden valtiattareen vaikuttaminen on hyvin vähäistä, joten iloa ja nautintoja on etsittävä muualta. Päivänä eräänä yhdistyi kaksikin, kolmatta vähättelemättä. Nimittäin käsillä (vähän myös hoksottimilla) tekeminen, kollegat sekä nyyttärit. Mukavaa oli, toivottavasti aikaansaamme useimminkin tälläistä.
Olin kesään ajatellut hankkivani nk. maximekon, vaan kaupoissa tuskastellut niiden maksimaalista pituutta. Ne on ilmiselvästi tehty lähempänä 170 senttimetrisiä varten kuin 160 senttisiä. Sen verran laahaa helma maata, että kompurointivaara on koko ajan olemassa. 
Kankaan olin jo aiemmin hankkinut, kaavoja en ollut piirtänyt. Malliksi ja kaavoiksi nappasin yhden muista trikoomekoista. Huomioin vain kankaan jousto-ominaisuuden, sillä tämä mustaraitainen oli hyvin laskeutuva, hiukan raskaampi kuin nk.perustrikoo. 
Hiukan muotoon ompelin ja toiselle puolelle tein halkion helmaan. Ajattelin, ettei näyttäisi niin yöpaidalta ;) . 
Mekkoa en ole vielä testannut, mutta pihamekosta kauppamekoksi sen voisi piristää vaikka huveilla. Tai kenkien värimaailmaa vaihtamalla.
Kaulukseen ja hihansuuhun tein samasta trikoosta "loiroresorit". En pingottanut/rypyttänyt yhtään, halusin tasaisen ja ryhdissä pitävät aukon reunat. Olin vielä ajatellut ompelevani kaksoisneulalla tikkaukset, kokeilinkin, mutta se vasta loirotti. Tikkaus ei antanut kaipaamaani napakkuutta, purin sen pois.
Mekko valmistui yhdessä hujauksessa juttelun ja herkkujen ohella. Mukana oli myös mustavalkea pellavakangas. Samaisesta kankaasta olen tehnyt aiemminkin. Pidän sen ohuesta profiilista ja keveydestä. Käytössä se vain on osoittautunut yllättävän haperoksi ja helposti rispaantuu saumoista. Harmi! Tuotoksesta täytyy siis tehdä ilmavan väljä. Tein ns. vanhoilla kaavoilla löysän tunikan.
Kauluksen rypytin ja ompelin samasta vinokaitaleen kantiksi. Hihoista tein myös väljät. Jätinkin hihansuun kääntämättä, sillä viehätyin jo rispaantuneeseen reunaan. Siksakilla huolittelin reunan, jos estäisi jatkuvaa purkaantumista. Enään ei puutu kuin hellepäivä, jolloin tunikan voi ylleen laittaa.

Muutama päivä näiden jälkeen kädet kaipasivat lisää tekemistä. Kaapista kaivelin puuvillakankaan, jossa kyllä häivähdys satiinimaisuutta. Aikani funtsin ja pyörittelin mielikuvia mihin tästä kankaasta olisi. Päätin kokeilla hihatonta mekkoa. Kaavoja ei siihen ollut, mutta käytin jo hyväksi havaittua trikoomekkoani mallina. 
                   
Ei pääse pantteri pilkuistaan, värimaailma on juurikin samaa. Musta-valkea-harmaa, eri sävyissään. 
Aukkoihin ja halkioon tein sisävarat ja tikkaukset. Kuvassa ei nyt erotu, mutta muotoon ompelin eli hiukan sisäänottoa oletetun vyötärön kohdalla ja suoralla linjalla helmaa kohden. Ex tempore -tuotokseksi onnistunut. Jotenkin henkii 60-lukua...

Käyttöön asti eivät tekeleet vielä ole päässeet. Kova usko ja luotton vielä hellepäiviin ja lomaliikehdintään. Kesämekkohelteitä odottaen....