Ystäväni oli päättänyt "käräyttää konnat" ja minä olin valmis. Mukaan vammustettiin myös Mummeli. Kartoitimme tietoja, punnitsimme vaihtoehtoja, jossittelimme poliisien toimintaa.
Yksi varhainen aamu Pimun menopeli oli taas lastattu täyteensä osia, runkoja, kasseja. Uskoimme, että heillä on aie liikuttaa autoa ja meillä aie selvittää, mihin kamat viedään. Oli siis ihan väistämätön pakko tarkkailla tilannetta ja ryhtyä kyttäämään.
Ystäväni soitti minun ollessa aamukahvilla, että hän on jo asemissa. Kaipasi kahvia ja aamiaista. Se oli vartti kun olin pakannut termosmukiin kafet ja tuunasin eväsleivät. Olimme valmiit seuraamaan tiettyä ikkunaa, liikehdintää ja kenties autoa. Istuimme autossa niin, ettei meitä suoraan näy. Olimme parkkipaikalla, puun ja kivimöykyn katveessa. Katseet tyystin toiseen suuntaan, peilistä oli tarkkailtava. Näin omakotiasukkina minusta siellä talojen parkkipaikoilla kävi vilkas liikenne. Autoja tuli ja meni, jokaisella näytti olleen "oma parkkiruutunsa". Seuraamamme auto ei liikkunut. Sen sijaan tuuletusikkuna oli ajoittain enemmän auki ja toisinaan melkein kiinni.
Siinä asiassa olemme valistuneet, viisaammat ovat kertoneet. Eli mikäli ikkuna on tietyssä asennossa auki ja välissä kukkaruukku tai maitopurkki, on asiakkaille tie nk. selvä ja asiakas voi tulla. Nämä asukit eivät kertoman mukaan koskaan avaa summerin soitosta, sen sijaan puhelinsoitosta. Ja mikäli mahdollista, sisään menevät takaovesta.
No, siellä me siis istuttiin autossa ja spekulaatiot käynnissä. Ystävä takapenkillä ja minä peruutuspeiliä seuraten. Sää näytti parastaan; satoi vettä, räntää, vaakatasossa, kuuroittain ja paistoi. Meillä katset parkkipaikalla ja seurantaikkunassa. Ahkerasti myös Mummeli meille ilmoitteli metsän puolen hiljaiselosta. Reippaat pari tuntia kului, eväät tuli syötyä, kunnes... Pihaan karautti, sanottakoon vaikka, sininen auto. Sitä ajoi heppu aurinkolasit silmillä, pipo päälaella. Vauhdilla tuli ja kyytiin loikkasi Luihu. Meni tovi ja sininen auto kuskinsa ohjaamana poistui paikalta.
Asunnon ikkuna oli raollaan. Liikehdintä ja toiminta oli nopeaa. Ihmeitä emme tapahtumasta rikastuneet, spekulointi ja "tiedon" kerääminen vain sai vauhtia. Poimimme reksiterinumeron ylös ja saimme omistajatiedot. Omistaja oli nainen...haa, miehellä ei siis omitusmahdollisuutta tai luottotietoja, päättelimme kuin lähes ammattilaiset :) . Emme kuitenkaan malttaneet lähteä tsekkaamaan, sillä sininen auto oli ihan uusi tuttavuus, vielä silloin...
Tilanteen asettaman uhan johdosta kävimme kotona. Tai itse asiassa olimme aikeissa lähteä...pysähdyimme toisen talon pihaan sopiaksemme tapaamisaikaa. Ohi ajoi punainen auto, pipopäisellä ja aurinkolasisella kuskilla varistteuna. Huikkasin ystävän takaisin kyytiin ja ajoimme perässä tapahtumapaikalle. Kurvasimme roskakatoksen taakse, ystävä ponkasi nurkalle kuuntelemaan: hemmot painelivat takapihalle, autosta nousi mainitun kuskin lisäksi Luihu. Omituista, Luihuhan oli poistunut sinisellä autolla tovi sitten... Ja taas matkassa musta kassi. Mummeli oli myös valppaana ja kuuli, kuinka puheissa oli pyörävarasto.
Ystävä oli pusikossa seuraamassa, minä autossa odottamassa. Oli pakko lähteä katsomaan, mitä tapahtui. Kuin hirvi ryteikössä, ystäväni kirmasi autolle päin. Punainen auto kuskinsa ohjaamana lähti. Me taas hankimme omistajatiedot...ihan omituinen linkki erääseen firmaan. Eli auto ei ollut yksityisen omistama.
Pakon (ja hädän) sanelemana lähdimme käymään kotona. Tätä amatöörivorhettä tulee varoa; ei kahvia, ei juotavaa. Kaiken kukkuraksi vitsi donitseista ja kahvista oli niiiin lähellä ;) . Kiitos T!
Kun palasimme kyttäyspaikalle, päätimme vaihta autoa sekä paikkaa. Keksimme siirtyvämme eri pihaan, puiden katveeseen. Suoraa näköyhteyttä pikkuautoon ja ulko-ovelle ei ollut, mutta kun nousi autosta kuusen katveeseen, näkymä oli hyvinkin selkeä. Luotimme Mummelin valppauteen ja siihen, että pian se auto liikkuisi ja me pääsisimme seuraamaan.
Tapahtumat eivät edenneet olettamallamme tavalla. Sininen auto pyrähti paikalle ja tyhjensi takakontistaan lukemattomia laatikoita "peltisiä laulukirjoja". Lastin tyhjennettään se taas poistui paikalta. Mehän olimme käyneet varmistamassa tulomatkallamme tämän auton sijainnin, osoitteen mukaan. Aivan toisaalla se olikin. Turhan pitkä välimatka...
Pyörävaraston ovi oli kiinni, talon seinustalla pyörät lukitsematta, ikkuna raollaan. Kunnes Mummeli soitti ja kertoi "uuden" hemmon olevan alaovella. Hemmo tuli tupakalle. Tupakkahetkeä kesti. Oli liikuttava, tsekattava hemmo ja saatava kasvot muistiin. Kankkuni vaikeroi ja vaati liikettä, niinpä ryhdyimme suunnittelemaan kuvioita.
Samantien Mummeli soitti, toinen naisista, Haahka, oli hypännyt fillarinsa selkään ja singahtanut metsäpolulle. Mitä ihmettä, kello oli jo iltaseitsemän ja vain yksi lähti? Ja tupakoiva hemmo oli saanut juttukaverin, mutta se oli Mummelin katvealueella. Oli siis lähdettävä liikkeellä...
Kuins ollakaan, tarve toilettiin oli taas ja minun oli tarkoitus kiertää talo, tsekata varasto ja mennä Mummelille toilettiin. Ystäväni jäi naapuritalon parkkiin odottamaan.
Lähdin kuusen katveesta, toisen talon nurkalta lähestymään hemmoja "Siili" ja "Kalju". Koska olin ollut jo päivän kehissä, päätin "naamioitua" ja pöyhäsin tukkani 'villisti' sekaisin, ikään kuin tuulen tuivertama. (Voi jösses, mikä hetken naamiointikikka!)
Kuljin hiekkapolkua nurkalle, säädin puhelimesta kameraa, valmiina laukaisemaan. Puhelin soi; ystäväni kehoitti kurkkaamaan pyörävarastoon, koska se ovi oli nyt auki ja hemmot pihalla. No, en nähnyt sinne asti, sillä olin juuri kurvannut talon taakse ja kuiskin luuriin, että kuvausmahdollisuudet meni, pah!
Kolmannella nurkalla ryhdyin taivastelemaan, etteikö summerit olleetkaan siellä ja jatkoin matkaa. Samalla rekisteröin vastapäisessä talossa parvekkeella kaksi aikuista, puhuin kuitenkin jonnin joutavia ja olin aikeissa kurvata odotetulle summeriovelle. Kunnes...
Minua kohti ajoi poliisiauto. En tohtinut kääntyä ovelle, sillä Siili ja Kalju singahtivat eteeni ja ryhtyivät keräämään tavaroitaan. Ystäväni kanssa puhelinja oli vielä auki. Poliisi lähestyi lastattua autoa, me keskustelimme omista liikkesitämme ja olimme huolestuneita hemmoista. He nimittäin hyppäsivät fillarien selkään ja ajoivat pois! Minä käännyin kannoillani ja ajattelin meneväni poliisin luo ilmoittamaan karkulaiset, kunnes tajusin ikkunan olevan avoinna ja suoran näkymäpaikan tilanteeseen. Nopea käännös takaisin ja eteenpäin. Ystävän kanssa sovimme tapaavamme muutaman sadan metrin päässä.
Piru vieköön! Meidän aikeet eivät toteutuneet, eivät edenneet suunnitelman mukaan. Mitä nyt?! Emme voineet lähestyä poliiseja, yhdet hemmot karkasivat, asunnossa oli ainakin kolme sisällä. Emmekä me olleet näkemässä.
Ystäväni muisti tutkivan poliisin ohjeen, että kaikki tieto on tarpeen. Soitimme hätäkeskukseen ja kerroimme kahdesta karkulaisesta. Toinen partio lähti kuulema hoodeille.
Meitä harmitti; menetimme seurantamahdollisuuden kaikkeen.
Mummeli oli tapahtumapaikalla; poliisit tsekkasivat täyteen tuupatun auton, eivät käyneet ovella. Naapuritalosta oli tiedotettu, että heillä oli elävää kuvaa. Olisiko niin hyvin, että joku muukin olisi rekisteröinyt oudot puuhat hemmojen taholta? Hyvä!
Ystävän tytär sattui olemaan lenkillä ja kertoi havoinnoitaan; Haahka oli ajanut vastaan, Siili ja Kalju olivat myös ohittaneet hänet. Oli siis meidänkin pakko ajella niille seuduille ja tsekattava, mitä tapahtumassa. - Ei havaintoja enää meille.
Palattuamme kyttäyspaikalle oli aika tsekata varasto. Ikkuna oli auki, pyörät varastossa paikoillaan, muutoin äärimmäisen hiljaista. Puhelin soi ja Mummeli kaipaili toilettivierasta. Tilanne ja 'hätä' ohi.
Pikkuauto paikoillaan, ilta-aurinko vilahti puiden välistä. Meillä toiveet ja seikkailut kuin valuneet hiekkaan. Pian olimme olleet kytiksessä liki 12 h, eikä täyteen ahdettu auto ollut aikeissakaan liikkua.
Onneksi donitsit ja kahvi olivat saavuttaneet meidät 🍩☕️. Jäljellä oli vain armoton pohdinta; mihin fillaroitsijat katosivat, tulevatko takaisin, liikkuuko auto, tuleeko poliisit uudelleen?
Yllättäen katua pitkin tuli pipopäinen polkupyöräilijä, tarakallaan kaksi laatikkoa. Oli pakko seurata...
Määrätietoisesti kaveri ajoi määränpäähänsä, omakotialueella. Viskasi pyörän kuusen katveeseen ja poistui oikealle. Paikka sijaitsi päättyvän kadun päässä, emme tohtineet mennä sinne asti. Onneksi meillä oli lenkkeilevä nuori seurassamme, laitoimme hänet "lenkille" ja tsekkaamaan paikan. Aronia-aidan takaa oli paljastunut kaksi miestä; toinen nautti juomaa, toinen "korjasi" pyörää. Jääköön tämä vain meidän mielen rekisteriin, emme saaneet heistä suurta draaman kaarta tarinaan. Kullostellaan.
Koska paikalla oli vieraillut viranomaiset, oletimme hemmojen ja mimmien tajunneen, että joku/jotkut ovat antaneet aihetta. Pari tuntia seurasimme ja toivoimme lisää säpinää, turhaan. Auto ei liikahtanut, fillaroitsijat pysyivät poissa, ikkuna oli vain raollaan. Oli ilmeisesti meidänkin aika mennä kotiin. Enää ei hyödyttänyt katveista kurkkia, sillä hiljaista oli.
Pian kotiin saavuttaessa Mummeli kertoi havainnostaan, Haahka oli palannut pyörällään.
Meitä vain edelleen kiinnosti, minne täyteen lastattu auto siirtyisi. Onhan se monena iltana se on liikkunut. Kello kääntyi seuraavan vuorokauden puolelle, liikettä ei ollut. Oli pakko väistyä unille. Ja kankkuakin jomotti. Tilanne edellen auki.
Lienee rosmotkin juhannuksen vietossa...tai sitten ei?! Seuranta jatkuu?
VastaaPoista