Ei löytynyt järkevää selitystä. Irtiotto oli 'oma valinta'. Kaksi viikkoa tavoittamattomissa ja kun hätä tulee, kuuluu oveen koputus. En osaa olla imarreltu…
Mutta mitä liikkuu nuoren aikuisen päässä? Millainen viesti tämän oli tarkoitus olla? Miten selittäisi? Ei ollut selitystä, oli vain "en tiiä".
En usko ollenkaan, että minulle kaikkea kerrotaan. Ei tämä kyllä uskon asia ole, on vain tulevaisuus.
Mutta millainen tulevaisuus? Mitä meinaa tehdä? Ei opiskelua, ei töitä, ei omaa asuntoa, ei tuloja, eikä hirveän luotettavia kavereitakaan. Kannattaisi varmaan alkaa pistää palikoita järjestykseen. Mahdollisimman pian. Ei haavoja voi loputtomiin puhallella.
Keskustelun perusteella oma asunto kiinnostaa, mutta… Omaa rahaakin olisi hienoa omistaa, mutta… Olisi vain ryhdyttävä toimimaan. Opastettu on, mutta tartunta on ollut heikkoa. Mikä olisi liikuttava voima?
Eihän tuo oleminen ole helpolta näyttänyt. Nöyryyttä, häpeää ja pientä katuvuutta on kyllä havaittu. Tässä vaheessa kaipaisi sitä aktiivisuutta ja todistetta siitä, että ryhtiä löytyy. Potkia siis pitäisi. Edelleen. Ei tunnu vaan kiinnostavan.
Luottamustakin on niin vaikea rakentaa kun sen muutamaan kertaan on menettänyt. Jos saisin päättää, ohjaisin omilleen, kannustaisin keskittymään tulevaan ja uskomaan itseensä niin, että voimia ja tahtoa tehdä paremmin löytyy.
Mitähän nuori aikuinen odottaa meiltä? "En tiiä"…
Vaikea lähteä veikkaamaan, mikä on seuraava liike.
Taitaa olla nuoren mielestä liian iso kakku kerralla selvitettäväksi. Miten saisi omillekin nuorille luotua sen turvallisen luottamisen siihen, että kyllä ne pienet askeleet joka päivä otettuna viimein vievät päämäärään. Niillä meinaa vaan usko loppua, ja sitten tuskitellaan olemisen vaikeutta eikä saada aikaiseksi. Ja toisen puolesta ei voi elämää rakentaa. Vaikea juttu!
VastaaPoistaKiitos, Ute Lias ajatuksesta. Tässä vaam yrittää toivoa parempaa tulevaa ja vastuunkantoon.
Poista