1.1.2014

Rakkaus…on.

Siivosin tässä päivänä eräänä lipaston laatikoita. Niin, etsin poikani eskarikuvaa, vaan en löytänyt.
Löysin paljon  muuta, mm. kirjeitä joulupukille, 40-vuotissynttärikortit ja Avoin kirja- ajatuskirjani. Olen aina kokenut tarvetta kirjoittaa ajatuksia, ei todellakaan selkeitä sellaisia, vaan tunteiden virtaa.

Every cloud has silver lining
Selasin kirjaani. Olin kirjoittanut siihen tunnelmia parinkymmenen vuoden takaa. Pääasiassa tekstit kertoivat nuoren ihmisen rakastumisesta, sen epätoivon hetkistä, sen riemun tunteista ja ystävistä. Nimiä en maininnut sielläkään.
Oli paljon tarinaa siitä, mitä reilu parikymppinen ajatteli elämästä. Silloin odotti jotain suurta tunnetta, odotti elämän asettuvan uomiinsa. Oli ystäviä, jotka vakiintuivat tai ainakin seukkasivat 'tosissaan'. Oli pettymystä omasta saamattomuudesta ja kelpaamattomuudesta. Oli kuitenkin lähtökohta työelämässä, ammattia kohden ja asunto, ns. Oma Elämä.
Ups… Juuri tuostahan kirjoitin aiemminkin… Ihmetellen, jopa sadatellen, mikä on kotonamme asustavan Nuoren Aikuisen tulevaisuus. Tunnenko liian vahvasti juuri siksi, että oman elämäni paini silloin samoilla poluilla?

Rakkaus, se oli kirjoituksien takana usein. Pohditutti kovasti, oliko kyseessä rakastuminen, ihastuminen vai vaan viehätys. Rajat on hyvin häilyvät. Uskaltiko heittäytyä, miten paljon oli valmis antamaan, kehtasiko sitä edes näyttää ihastustaan? Näin jälkikäteen ajateltuna…ei kannattais jarrutella. Olisinpa tarttunut joka hetkeen!

Meitä oli silloin pari-kolme nuorta naista. Yksi juuri eronnut, yksi ja toinen juupas-eipäs -suhteessa. Elimme nuorten naisten hymyileväistä ja rentoa elämää. Keväiset viikonloput kuluivat liikkuen, liehuten ja nauttien. Sipinää ja supinaa, tanssia ja tunteita. Kolhuja koettiin, jotenkin niistä aina toivuttiin, rankkojakin hetkiä riitti.

Sitten tuli toukokuu ja vuosi 1999 ja elämääni mies, joka ei kuulunut suunnitelmiin lainkaan. Jokin hänessä viehätti, olin kirjoittanut "hellyyttävän häkellyttävää" ja "lempeän leppoisa". Mutta 'jarru' löytyi, molemmilta. Minä en halunnut 'käytettyä' ja hänellä oli 'entinen suhde' seuraamuksineen. Ei ollenkaan niin kuin olin toivossani elänyt ja ajatellut. Mutta…kait se tunne voitti. Aikaa se otti ja vei.

Rakkaus on minusta niin vahva sana, että tohtiiko sitä näin vuosien jälkeen käyttää?
Menneenä vuonna on ollut monesti tarve miettiä, mitä se rakkaus on. Se on lapsi, se on arki, se on toisen huomioiminen, se on toisen eteen tekeminen, se on toisesta välittäminen, se on pieni hipaisu, se on suuri halaus epätoivon hetkellä, se on peiton alla kädestä kiinnipitämistä yön pimeinä tunteina, se on nykyään myös aukipuhumista, se on yhteinen. Meillä se ei ole timantteja, ei ruusupuskia, ei yllätysulkomaanmatkoja, vaan turvallista elämää. Sekään ei ole itsestäänselvyys.
Toivon vain että sitä riittää…rakkautta.


2 kommenttia:

  1. Onpa ihana aarre löytää tuollaisia tekstejä omasta nuoruudesta! Olisipa itsekin tullut joskus aikoinaan kirjoiteltua enemmän...
    Ilon ja onnen hetkiä uuteen vuoteesi♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos ! Täytyy vain muistaa kirjoittaa juuri noita mainitsemiasi ilon ja onnen hetkiäkin enemmän ylös. Kaikkea hyvää myös sinun vuoteen, sisustEllen!

    VastaaPoista